VUODET 2016–2017: Ulkomaan turnausten huumaa, suoderbyä ja aktivismia

DRRD täyttää 10 vuotta vuonna 2020! Tämä artikkeli on osa DRRD:n historia -juttusarjaa, jossa käydään läpi seuran moninaisia vaiheita sen kymmenvuotisen historian aikana.

Vuosi 2016 alkoi perinteiseen tyyliin Open skatella eli avoimella kokeilukerralla. Pieni näytösottelukin tuolloin pelattiin, vastakkain olivat seuran kotijoukkueet Täl pual jokke ja Tois pual jokke.

Maaliskuussa 2016 B-joukkue Åbo B-ajs matkusti Islantiin pelireissulle! “Se oli niin hyvä reissu”, hehkuttaa Pale vielä vuosien jälkeenkin. Pelaamisen lisäksi monet ehtivät nautiskelemaan Islannin kuumista lähteistä. Toukokuussa Bajssit puolestaan reissasivat SWEET16-turnaukseen Ruotsiin, etenivät finaaliin asti ja toivat Turkuun hopeiset mitalit!

Förien osalta Suomi Cup 2016 pärähti käyntiin helmikuussa Oulussa, missä DRRG! kohtasi hallitsevan suomenmestarin Kallio Rolling Rainbow’n. Matka Ouluun taitettiin kimppabussilla Tampere Roller Derbyn kanssa. Huhtikuussa päästiin pelaamaan Manseen, jossa vastaan asettui Kouvola Rock n Rollers. Turun turnaus pelattiin pari viikkoa myöhemmin, mutta suljettujen ovien takana Peltolassa sopivien pelitilojen puutteen vuoksi. Förit otti tuolloin voiton Oulu Roller Derbystä.

A-joukkueen kevään kirkkain tavoite oli SKOD-turnauksessa, joka pelattiin Gentissä, Belgiassa. Sinne siis reissattiin toukokuussa 2016! “Voitettiin kaikki ja päästiin kultapeliin, ja sit Dock City otti meistä murskavoiton”, muistelee Hallu. Turnauksen pelit olivat Hallun viimeiset pelit drägien kanssa, sillä elämä vei tuolloin hänet Turusta Helsinkiin. Haikeat hyvästit jätettiin haihatut päässä ja kyyneleet silmissä.

image
Hopeayozenten jäähyväiset Hallulle Gentissä 2016

SYYSKAUTEEN YHDELLÄ JOUKKUEELLA

Kesän jälkeen pidettiin koko seuran yhteispiknik, ja sitten olikin taas tositoimien aika. Pelaajapulan vuoksi seuran joukkueet yhdistettiin syksyllä 2016, joten pelit pelattiin yhden suuren ja voimakkaan joutsenlauman voimin. Heti elokuussa yozenet kohtasivat HRD:n Pasilassa pelatussa Suomi Cupin ottelussa, ja syyskuussa miteltiin Kouvolaa vastaan.

DRRD vs. Kouvola syyskuussa 2016

Lokakuussa vastaan puolestaan asettui Joensuu. Vuonna 2016 kehitettiin myös harrastetoimintaa käynnistämällä rennompaan luisteluun ja hauskanpitoon keskittyneet höntsätreenit.

Syksyn kohokohta oli Nantesin turnaus, jossa drägit hävisivät kirvelevästi vikassa jamissa Nantes Derby Girlsille lukemin 215-213. Tappiosta huolimatta suoritus oli DRRG!:ltä uskomaton, ja rankingit räjähtivät! GO-GO Gent kaatui lukemin 147-184.

DRRD:n pelaajat Kutu (vas.), Andy ja Pale Nantesin auringon alla marraskuussa 2016

Marraskuussa jatkui myös Suomi Cup, lopullisena sijoituksena DRRG!:llä oli tällä kertaa neljäs sija. Vuosi 2016 päättyi megaglittergaalan merkeissä halki Suomen derbyseurojen.

UUDELLA NIMELLÄ ULKOMAILLE

Vuosi 2017 alkoi merkittävällä asialla, kun DRRG!:stä tuli DRRD. Nimi siis muuttui Dirty River Roller Grrrlsistä Dirty River Roller Derbyksi. Riot grrrl -liikkeestä ammennettu vanha nimi ei enää kuvannut jäsenten mielestä moninaista seuraa tarpeeksi hyvin, joten syyskokouksessa 2016 oli äänestetty nimenmuutoksen puolesta.

Vuoden 2017 tammikuussa pelattiin näytösottelu Samppalinnassa, ja tahmean muovilattian takia vitsailtiin kyseessä olevan suoderbyä. Hupipelissä Veden eliöt lauloivat lopulta Suohirviöt suohon.

Maaliskuussa DRRD matkusti Göteborgiin. Pelit Brussels Derby Pixiesiä ja Gothenburg Roller Derbyä vastaan päättyivät tappioon.

Mickan (vas.), Kille, Mömmö ja Queerika Göteborgissa maaliskuussa 2017

Huhtikuussa suuntana oli jälleen Nantes ja West Track Story -turnaus, jossa menestystä tulikin paremmin! DRRD voitti Glasgow’n ja One Loven, mutta takkiinkin tuli. Sijoitus oli turnauksen kolmas, eli pronssia tuli niin että heilahti. TYYPPI SAUNOI ja täysillä.

Tunnelmaa pelipaikan pihalla Nantesissa. Menossa mukana Käpy (vas.), Samu, Kastro, SUIKKIS, Pale, Mömmö ja Malla.

SUOMI CUPIN NELJÄS SIJA JA KRR-TRILLERI

Kaudella 2017 muutettiin Suomi Cupin aikataulua, joten keväällä 2017 ei ollut SM-pelejä. Mestaruus ratkottiin siis poikkeuksellisesti ilman runkosarjaa, edellisvuoden kärkinelikon voimin SM-viikolla heinäkuussa 2017, ja DRRD:n sijoitus oli jälleen neljäs.

Syyskuussa pelattiin ensimmäistä kertaa WFTDA:n playoffsit Euroopassa, Malmössä! Sinnehän oli päästävä, ja vajaa kymmenkunta drägiä matkustikin todistamaan tätä ihmettä paikan päälle. Syyskausi huipentui KRR:ää vastaan Kouvolassa pelattuun trilleriin: tulos oli 211-212 Kalliolle. DRRD teki viimeisessä jamissa 18 pistettä. Ei ihan riittänyt!

VARAINKERUUTA, BOOTCAMPPEJA JA KANNANOTTOJA

Monenlaista yhteistyötä ja varainkeruuta on vuosien varrella tehty! Vuonna 2016 käynnisteltiin yhteistyötä jefujoukkue Turku Trojansin kanssa. Lajikokeiluissa puolin ja toisin oli aivan huisin hauskaa! Vuosina 2016–2017 osallistuttiin useampaan otteeseen ravintolapäiviin ja järkättiin seuralle tukibrunsseja Kirjakahvilassa. Bootcamppeja käytiin vetämässä mm. Porvoossa ja Porissa. Varmana kesän merkkinä toimi noina vuosina talkoilu Väskin seikkailusaarella, ja keskikesän paras hetki oli tietysti Ruisrock-talkoilu. Lisäksi vuosina 2016 ja 2017 pidettiin safkakiskaa TVO:lla ja Unta.Kauan-tapahtumassa, käytiin maalailemassa mökin seiniä, kahvitettiin Lasten liikennepäivä -tapahtuma, järkättiin derbyfestarit Kirjiksessä ja pystytettiin joulumarkkinatelttoja.

Jännä (vas.) ja Mirva Lasten liikennepäivän kahvituksessa

Bootcamppeja ja treenejä meille kävivät vuonna 2016–2017 vetämässä mm. HRD:n Nina Erwes ja Maiju Rinne, KRR:n Leila Gay, HRD:n Iiris Suominen, KRR:n Kilpu ja Niisku, HRD:n MIA ja Saxelin sekä HRD:n Sara Ekholm.

DRRD on aina ollut poliittisesti kantaaottava seura. Vuosien 2016–2017 aikana osoitettiin mieltä mm. naisten oikeuksien puolesta Otetaan yö takaisin -miekkarissa. Prideen osallistuminen on ollut itsestään selvää jo vuosia, ja vuonna 2016 järjestimme Samppalinnassa myös Pride-näytösottelun teemalla Glitter vs. Rainbow. Mukana oli pelaajia seuroista ympäri Suomen. Alkuvuodesta 2017 vastustettiin Trumpin asettamaa, ihmisoikeuksia polkevaa Muslim bania, joka vaikutti paljon myös derby-yhteisöön. Kesäkuussa 2017 DRRD sai Setan nuorten Aidosti avoin – hyvä harrastus sateenkaarinuorelle -palkinnon tunnustukseksi työstämme sateenkaarinuorten huomioinnista.

Pride-näytösottelu 2016: Glitter vs. Rainbow