VUODET 2012-2013: Hurjalla sykkeellä kohti SM-pronssia

Dirty River Roller Grrrlsin kevätkausi 2012 alkoi tohinalla. Uusia harrastajia houkuteltiin mukaan maaliskuussa 2012 ensimmäistä kertaa järjestettyjen open skate -tapahtumien avulla. Seuratoimintaa alettiin keväällä muutenkin toteuttaa organisoidummin, esimerkiksi perustamalla erilaisia ryhmiä, jotka vastasivat seuratoiminnan eri osa-alueista, kuten esimerkiksi varainkeruusta ja merkkarimyynnistä.

Myös sisäinen ja ulkoinen tiedotus ottivat harppauksia eteenpäin: DRRG!:lle perustettiin Instagram-tili, samainen, joka on yhä käytössä: @dirtyriverrollerderby. Selaamalla kuvia alkuun, pääset katsomaan seuran varhaisempien vaiheiden meininkiä. Nettisivujen ja somekanavien päivittäminen muuttui suunnitelmallisemmaksi ja järjestäytyneemmäksi, mutta virallisena tiedotuskanavana toimi kuitenkin vielä foorumi.

Elokuussa 2012 pelattiin ensimmäinen virallinen peli eli “boutti” Lahti Roller Derbyä vastaan. DRRG! voitti tiukasti 36 pisteellä pelin, jonka teemana oli “täysiä luisteleminen”. Syyskuussa päästiin pelaamaan Helsinki Roller Derby B:tä vastaan, joka voitettiin vielä tiukemmin 22 pisteellä.

116335469_780927999440705_2004021426294168488_n

Suomi Cup -juliste 2013.

2013 starttasi ensimmäinen eurooppalainen kansallinen roller derby -liiga Suomi Cup, johon DRRG! lähti innolla ja itseluottamusta uhkuen mukaan viiden mukaan viiden muun suomalaisen derby-joukkueen, Kouvola Rock n Rollersin, Tampere Roller Derbyn, Helsinki Roller Derbyn, Lahti Roller Derbyn ja Kallio Rolling Rainbown kanssa.

Ensimmäinen virallinen Suomi Cup -turnaus käytiin Kallio Rolling Rainbowta vastaan ja se päättyi Kalliolle 478-194. Tasoerot olivat vielä alussa melko erottuvia, sillä monilla seuroilla tärkeintä oli saada tarpeeksi porukkaa mukaan, joukkue kasaan ja päästä pelaamaan. Kallion tiedettiin olevan kova, joten DRRG! harjoitteli useamman viikon erikoisia strategioita.

Yksi näistä oli star passin tekeminen heti jamialoituksessa. Juicy Butther aloitti pelin jammerina ja Bam Yaffa pivottina. Juicy Butther antoi hatun Yaffalle sisälinjan kautta heti, kun jaminaloitusvihellys oli kuulunut. Yaffan tuli saada hattu päähän ennen kuin poistui kosketusalueelta (6m säteellä), koska silloin säännössä määriteltiin star pass näin. Kallion valmennus sen sijaan halusi peluuttaa 2 minuutin jameja, mistä johtuen lopullinen pistemäärä oli huomattavan suuri molemmilla joukkueilla.

116265440_364980681154566_781295123633048019_n

Nothing tu ruus -juliste 2013.

Elokuussa pelattiin myös ensimmäinen Suomi Cup -turnaus Turun seudulla. Suomi Cupiin osallistuminen oli DRRG!:n jäsenille ylpeyden aihe ja hieman epäuskoinen vitsi: Oltiin SM-tason urheilijoita ja vuonna 2013 myös SM-pronssimitalisteja.

Suomi Cup ei yksin riittänyt sammuttamaan pelijanoa, vaan 2013 suunnistettiin jo ulkomaille: helmikuussa Ruotsin Malmöön kohtaamaan Crime City Rollersin B-joukkue, lokakuussa Prahaan kohtaamaan Prague City Roller Derby ja joulukuussa Göteborgiin pelaamaan tiukka peli Dock Cityä vastaan.

Teksti on kasattu haastattelemalla 2012-2013 mukana olleita DRRG!:läisiä.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s