Viikon pelaaja: Queerika #080

080 Queerika

1. Kuka?
Eerika eli Queerika #080. Nimestä annan kreditit ystävälleni Pildelle. Numeroni oli aluksi 0H0 ja muuttui siitä sääntömuutoksen myötä nykyiseen muotoon samankaltaisen ääntöasun ja symmetrian takia. 080 on myös entisen kotikaupunkini Barcelonan postinumeroiden alkuosa.

2. Pelipaikka:
Olen tehnyt kaikkea, mutta lähinnä pelaan pivottina. Toivoisin, että ois aikaa treenata tuomarointia enemmän.

3. Derbyhistoriani:
Kasvattiseurani on Tampere! Sen jälkeen käväisin Kalliossa, pelasin Barcelonassa ja tulin yllättäen Turkuun. Tunsin yhden derbyharrastajan ja kiinnostuin hänen hehkutuksensa myötä lajista. Kävin katsomassa derbyä ekaa kertaa toukokuussa 2013, osallistuin loppukesästä open skateen ja ilmoittauduin saman syksyn alkeiskurssille.

4. Mikä on parasta meidän joukkueessa?
Ihmiset, arvopohja ja monipuolisuus. On mahtavaa, miten monenlaisille ihmisille derby sopii. Tyyppejä on ihan joka lähtöön, mutta kaikilta edellytetään sitoutumista seuran arvoihin. Se tuo turvallisuuden tunnetta.

5. Hauska fakta:
Olen liioitellun kiinnostunut veroasioista. Olen opiskellut sivuaineenani vero-oikeutta ja ollut aikoinaan kaksi kesää töissä Verohallinnolla, ensin tallentajana ja sitten kääntäjänä ja tulkkina. Suosikkialueeni on henkilöverotus.

6. Pelipäivän biisi?
Se on ollut vuosikausia Khaledin C’est la vie, mutta vaihtui pari vuotta sitten biisin espanjankieliseen versioon eli Marc Anthonyn Vivir mi vidaan. Poppiversiona. Salaa ja häveten myös Cheekin Jippikayjei.

7. Vinkki aloittelijalle/ lajia miettivälle?
Tervetuloa mukaan! Kannattaa pitää hatusta kiinni, sillä derbymaailma saattaa imaista aika kovaa mukaansa. Ja jos niin ei käy, niin tulipahan kokeiltua jotakin uutta!

Kuvaaja: Maija Kurki